Kivinokka on viehättävä ulkoilu- ja kesämaja-alue Vanhankaupunginlahdella, Kulosaaren ja Herttoniemen välissä. Alueella sijaitsevat Kivinokkalaiset ry:n, JHL:n ja urheiluseura Ponnistuksen kesämaja-alueet, sekä Herttoniemen siirtolapuutarha että Kulosaaren kartanon venekerho.
Kivinokkalaiset ry:n alueella on noin 400 mökkiä. Alueella on kaksi uimarantaa, joista ensimmäinen soveltuu paremmin lapsiperheille. Toinen ranta sijaitsee aivan niemen kärjessä, jonka lähettyviltä löytyy myös hyviä kalastuspaikkoja. Alueella on lisäksi lasten leikkikenttä, jalkapallokenttä, viljelyspalstamaata sekä luontopolku, joka johtaa lintulavalle. Lavalta on oivallinen näköala vanhankaupunginlahden rauhoitetulle luontoalueelle.
Tällä sivustolla on tietoa lähinnä Kivinokkalaiset ry:n hallinnoimasta alueesta. JHL:n mökkialueesta voi kysellä kyseiseltä ammattiyhdistykseltä (
http://www.jhl.fi/). Herttoniemen siirtolapuutarhalla on samoin oma hallintonsa.
KARTTA
ROSVOPAISTIA KIVINOKASSA!
Sunnuntai 29.8.2010
Ohjelma alkaa kello 14.00, lammaspaisti valmistuu noin kello 15.00
Liput 10 e (sis. ohjelman, lammaspaistia, perunat ja kasvikset sekä salaattia)
Lippujen myynti studiolla (uimarannan punainen rakennus)
- torstaina 22.7. kello 18.00 – 19.00
- keskiviikkona 28.7. kello 18.00 – 19.00
- torstaina 5.7. kello 18.00 – 19.00
Lisätietoja: 045 126 2480
19.7.2010
Peltoryhmän tärkeä tiedote
Suunnittelemme Kivinokkaan rosvopaistijuhlaa!
Ensimmäinen juhla järjestetään 29.8.2010, jos asiat etenevät suunnitelmien mukaan.
Kaikki asiasta kiinnostuneet ovat tervetulleita mukaan suunnittelupalaveriin, joka pidetään 30.6.2010 klo 17.
Kokoonnumme lentopallokentän äärelle peltoalueen vierellä. Valmistelemme rosvopaistiuunia ja suunnittelemme tulevaa juhlaa. Tarvitsemme kaikkien innokkaiden osallistumista seuraaviin toimiin:
- Lapiomiehiä lapioineen kaivamaan kuoppaa rosvopaistiuunia varten.
- Uunia varten tarvitaan sekä tiiliskiviä että tavallisia luonnonkiviä. Niitä toivomme jokaisen tuovan valmiiksi, merkatulle paikalle, lentopallokentän kupeeseen.
- Rosvopaistin kypsentämiseen tarvitaan runsaasti koivuhalkoja, joita toivottavasti löytyy alueelta koivujenkaadon jäljiltä. Halkoja voi jokainen tuoda niin ikään valmiiksi, merkatulle paikalle, lentopallokentän kupeeseen.
Ilmoittelemme asian etenemisestä lisää 30.6. tapaamisen jälkeen.
Aurinkoista kesää kaikille,
Peltoryhmä
17.6.2010