TIETOPAKETTI UUSILLE MÖKKILÄISILLE
Kivikaupungista luonnon helmaan
Kivinokkalaiset ry. säänöt
Kesämajan hankinta
Rakennusohjeita (PDF)
Kivikaupungista luonnon helmaan
Kivinokkalaiset ry. säänöt
Kesämajan hankinta
Rakennusohjeita (PDF)
Vapaa-ajanviettoa Helsingin Vanhankaupunginlahdella
Sata vuotta sitten lähes puolet helsinkiläisistä oli työväestöä, joka asui ahtaasti ja vaatimattomasti, pääasiassa Pitkänsillan pohjoispuolella. Vuonna 1900 tehty asuntotutkimus osoitti, että työväestön vallitsevana asuntotyyppinä olivat ala-arvoiset yksiöt, ja huonetta kohden asui keskimäärin 3,4 asukasta. Työväestön kaupunginosat vuokrakasarmeineen oli tarkoituksella suunniteltu ja rakennettu tiiviiksi, lähes ilman puistoja.
Mihin Pitkänsillan pohjoispuolella asunut, paljolti maaseututaustainen työväestö saattoi mennä vapaina hetkinään, irtautuakseen tehdassalien jyskeestä ja katujen pölystä? Sata vuotta sitten ei vielä ollut nykyisiä jokamiehenoikeuksia, vapautta liikkua luonnossa ja metsissä. 1900-luvun alussa melkein kaikkiin Helsingin lähistöllä oleviin saariin oli "maihin nousu kielletty 40 markan sakon uhalla". Korkeasaaren ja Seurasaaren kansanpuistoihin voitiin tehdä kävelyretkiä, mutta pyhäisin ne olivat tungokseen asti täynnä eikä niissä saanut yöpyä. Työväenyhdistykset halusivat parantaa ahtaissa ja vaatimattomissa asunnoissa asuvan työväestön elinoloja tarjoamalla kesävirkistystä puhtaassa luonnossa. Yhdistykset alkoivat vuokrata Vanhankaupunginlahden rantoja ja saaria leiriytymispaikoikseen. Vuonna 1901 alettiin vuokrata Viikistä, nykyisen Herttoniemen hyppyrimäen edustalta niemeä, joka ristittiin Mölyläksi. Kolme vuotta myöhemmin aloitettiin kesäsiirtolatoiminta Lammassaaressa, ja vuonna 1907 Kuusisaaresta eli nykyisestä Kuusiluodosta tuli posteljoonien siirtola. Myöhemmin leiriydyttiin Kivinokkaan.
Vanhankaupunginlahden kesäsiirtoloihin soudettiin suurilla puuveneillä, joista suurimpiin mahtui yli viisikymmentä matkustajaa. Veneet lähtivät yleensä työväentalon edustalta Hakaniemestä ja niissä laulettiin marseljeesia ja muita vallankumousmarsseja. Perillä oli yhteisöllistä ohjelmaa, valistuspuheita, leikkejä, laulua ja urheilukilpailuja. Väkimäärän koko ajan kasvaessa siirryttiin kuljetuksiin moottoriveneillä ja höyrylaivalla. Monet kävivät töissä telttakylistä käsin, yhteiskuljetukset Sörnäisiin lähtivät rannasta aamuisin.
Vanhankaupunginlahden ranta-alueet kuuluivat alun perin seudun neljälle kartanolle: Viikin, Kulosaaren, Herttoniemen ja Kumpulan kartanoille. Nykyinen Kivinokan niemi oli aiemmin saari, joka jo vuonna 1543 tunnettiin nimellä Brendöö. Se kuului keskiajalla perustettuun maatilaan, jonka Ruotsin kuningas luovutti vuonna 1540 rälssitilaksi. Myöhemmin tilasta muodostui Brändön eli Kulosaaren kartano, jolla on monivaiheinen historia. Esimerkiksi sotamarsalkka Augustin Ehrensvärd perusti tilalle 1753 lastenkodin Viaporin sotilaiden orpolapsille. Monien omistajavaihdosten jälkeen vuonna 1907 suuri osa kartanon maista myytiin Ab Brändö Villastadille, joka perusti Stuguön saareen Kulosaaren huvilakaupungin. Kulosaaren kartano ja ympäröivä maa-alue säilyivät yksityisomistuksessa vuoteen 1919, jolloin ne myytiin Brändö Gårds Ab:lle.
Kesänviettoa Kivinokassa
Sörnäisten työväenyhdistys vuokrasi vuosina 1916-25 Brändö-yhtiöltä Kivinokkaa, ja samoihin aikoihin niemen länsipäätä vuokrasi vuonna 1887 perustettu urheiluseura Helsingin Ponnistus. Kesäiltaisin ja -viikonloppuisin Kivinokka keräytyi täyteen nuoria. Aivan aluksi yövyttiin havu- ja risumajoissa, ja pian teltoissa. Kivinokan tanssilavalla riitti tungosta. 1920-luvun alkuvuosina siellä sai syntynsä Dallapé, josta tuli Suomen suosituin haitarijatsiyhtye. Vuonna 1927 koko niemi kartanoineen siirtyi Helsingin kaupungin omistukseen. Kun vuonna 1931 perustettiin 27 hehtaarin suuruinen Kivinokan kansanpuisto helsinkiläisten retkeily- ja telttailualueeksi, alkoi todellinen kesänviettäjien invaasio. Vuonna 1934 vahvistettiin kansanpuiston järjestyssääntö, jonka mukaan alueelle sai pystyttää kiinteiden lautapohjien päälle kangastelttoja ja pahvista ja puukuitulevyistä tehtyjä majoja. Majat oli purettava talven ajaksi, ja ne koottiin uudelleen nurkkiin kiinnitetyillä hakasilla. Kun sodan aikana miehet eivät päässeet rintamalta purkamaan perheidensä kesäasumuksia, syntyi talven 1940-41 myötä kiinteä mökkiasutus Kivinokkaan. Rakentamiselle saatiin tarkat ohjeet vuonna 1946, kun kaupunginarkkitehti Hilding Ekelund laati tyyppimajan piirustukset.
Jarl Hemmer sijoitti novellinsa ”Den blå veckan” (kokoelmassa Budskap, 1928) tapahtumaan Kivinokan suositulla telttailualueella kesällä 1920. Kun Matti Kassila alkoi tehdä novellin pohjalta elokuvaansa Sininen viikko (1954), jouduttiin ”Telttaniemen” ulkokuvaukset tekemään Bromarvissa, sillä Kivinokkaan oli nikkaroitu jo satoja lautarakenteisia kesämajoja.
Nykyisin Kivinokassa on eri yhdistysten alueilla yhteensä noin 800 mökkiä. Kaupunki on vuokrannut maa-alueet kesämaja- ja siirtolapuutarhatoiminnasta vastaaville yhdistyksille. Kartanon puutarhaan vuonna 1934 perustetussa Herttoniemen Siirtolapuutarhassa on 182 mökkiä, joiden alkuperäiset tyyppipiirustukset laati arkkitehti Marius af Schulten. Niitä selvästi pienempiä kesämajoja on kolmen yhdistyksen vuokra-alueilla: Kivinokkalaiset ry:n alueella 380, Ponnistus ry:n alueella 48 ja Helsingin kunnallisten työntekijäin ja viranhaltijain yhteisjärjestö KTV:n alueella noin 190 majaa. Kaikilla kolmella kesämaja-alueella on erilaiset tyyppimajat. Kaupunki on vuosikymmenten kuluessa hyväksynyt alkuperäisiin tyyppipiirustuksiin erilaisia laajennuksia ja muutoksia. KTV:n ensimmäiset ”viikonloppumajat” rakennettiin jo 1930-luvun lopulla, ja valtaosa sodan jälkeisinä vuosina. Kivinokan kesämajojen pihat on pyrittävä pitämään mahdollisimman luonnonmukaisina. Toisaalta alueella on vuosikymmenten ajan harrastettu toimeliasta puutarhanhoitoa, joten koristekasvit ovat vakiintuneet osaksi maisemaa.
Kesämajayhdistysten jäsenillä on noin sata viljelypalstaa ja yhteinen sauna Kulosaaren kartanon lähellä. Kivinokassa on myös venesatama, kaksi uimarantaa, urheilukenttiä ja tanssilava, jossa voi muutaman kerran kesässä tanssia humppayhtyeiden tahdissa. Ympäröivällä merenlahdella voi soudella, kalastaa ja uida - mutta kesällä 2004 Vantaanjoesta tulvaveden mukana tullut jätevesi on heikentänyt veden laatua. Monet mökkiläiset kulkevat Lammassaareen ja Kivinokkaan omilla veneillä, varttitunnissa keskustasta. Kivinokassa on arvokas ja monipuolinen kasvi- ja eläinlajisto. Niemen koillisrannat rajautuvat Vanhankaupunginlahden luonnonsuojelualueeseen, joka on kansainvälisesti merkittävä lintukosteikko. Kivinokan aarnimetsässä on kaupungin rakentama luontopolku ja lintutorni, josta voi tähyillä Viikin noin kolmeasataa lintulajia.
Koiton Lammassaari
Vuonna 1883 perustettu Raittiusyhdistys Koitto on hallinnoinut Vanhankaupunginlahden keskellä sijaitsevaa Lammassaarta kesäsiirtolanaan jo vuodesta 1904 lähtien. Myös siellä yövyttiin aluksi havumajoissa, sitten kangasteltoissa. Vuoden 1913 tienoilla alettiin koota pahvista kojuja, jotka purettiin talveksi. Pysyviä lautamökkejä alettiin rakentaa 1940-luvulla. Lammassaaressa on nykyisin 112 kesämajaa, osa niistä 1940-50-luvulta. Saaren korkeimmalla kohdalla kohoaa kansallisromanttinen Pohjolan Pirtti, joka oli 1960-luvun lopulle yksi Helsingin suosituimpia kesäajan tanssipaikkoja. Jykevä, pyöröhirsinen paviljonki rakennettiin vuonna 1905 arkkitehti Vilho Penttilän Koitolle lahjoittamilla piirustuksilla. Lammassaaren kesämaja-alue tullaan suojelemaan asemakaavalla, jonka on määrä valmistua vuonna 2007. Samassa yhteydessä kannattaisi suunnitella myös uusi majatyyppi.
Luonnon keskellä vapaamuotoisesti sijaitsevat Kivinokan ja Lammassaaren kesämaja-alueet edustavat 1900-luvun alun moderneja eurooppalaisia pyrkimyksiä kaupunkien työläisyhdyskuntien terveellisestä vapaa-ajanvietosta luonnon keskellä. Kesämaja-alueita on myös Helsingin Lauttasaaressa, Vasikkasaaressa ja Satamasaaressa sekä Espoon Varsasaaressa. Lauttasaaren kesämaja-alueet suojeltiin asemakaavalla vuonna 1997, ja kuusi vuotta myöhemmin hyväksyttiin melko matalalla profiililla tehdyt rakentamistapaohjeet laajennuspiirustuksineen. Koska vanhoja majoja korvataan koko ajan uusilla, olisi Lauttasaareen syytä suunnitella moderni 2000-luvun majatyyppi.
Kivinokan tulevaisuus
Monet mökkeilevät Kivinokassa ja Lammassaaressa jo toisessa tai kolmannessa polvessa. Alueet ovat muuttumassa keskiluokkaisiksi, ja koko ajan tulee uusia mökinostajia. Oleilu luonnon helmassa vaatimattomissa puitteissa houkuttelee taas nuoria kaupunkilaisia, ja kiinteistövälittäjät myyvät parhailla paikoilla olevia kesämajoja jopa 20.000 eurolla. Nyt Kivinokkaan rakennetaan lämpöeristettyjä mökkejä, joissa voidaan käydä viettämässä talvipäivää takkatulen ääressä.
Kivinokka on palvellut helsinkiläisten ulkoilualueena viime vuosisadan alkupuolelta lähtien, ja se on merkitty seudullisesti merkittäväksi kulttuurihistorialliseksi ympäristöksi. Silti Helsingin kaupunkisuunnitteluvirasto esitti yleiskaavaan 2002 alueen rakentamista lähes kauttaaltaan niin sanotuksi pientalovaltaiseksi asuntoalueeksi. Siihen asti Kivinokka oli yleiskaavassa virkistysaluetta. Perinteikäs, 74 vuotta toiminut kansanpuisto on nyt joutunut selvitysalueeksi ja poliittisten kiistojen kohteeksi.
Kivinokan rannat, lahdelmat ja kumpuilevat kalliomaisemat tarjoavat kaikille avoimen virkistysalueen, jossa lomittuvat vehmas metsäluonto, kartanopuisto ja työväen puutarhakulttuuri. Helsinkipuistoon kuuluva Kivinokka on tuhansien helsinkiläisten aktiivisesti käyttämä sisäsaariston luonto- ja vapaa-ajanviettoalue. Sen säilyttäminen nykyisessä käytössään on tärkeää.
Teksti: Harri Hautajärvi
Sata vuotta sitten lähes puolet helsinkiläisistä oli työväestöä, joka asui ahtaasti ja vaatimattomasti, pääasiassa Pitkänsillan pohjoispuolella. Vuonna 1900 tehty asuntotutkimus osoitti, että työväestön vallitsevana asuntotyyppinä olivat ala-arvoiset yksiöt, ja huonetta kohden asui keskimäärin 3,4 asukasta. Työväestön kaupunginosat vuokrakasarmeineen oli tarkoituksella suunniteltu ja rakennettu tiiviiksi, lähes ilman puistoja.
Mihin Pitkänsillan pohjoispuolella asunut, paljolti maaseututaustainen työväestö saattoi mennä vapaina hetkinään, irtautuakseen tehdassalien jyskeestä ja katujen pölystä? Sata vuotta sitten ei vielä ollut nykyisiä jokamiehenoikeuksia, vapautta liikkua luonnossa ja metsissä. 1900-luvun alussa melkein kaikkiin Helsingin lähistöllä oleviin saariin oli "maihin nousu kielletty 40 markan sakon uhalla". Korkeasaaren ja Seurasaaren kansanpuistoihin voitiin tehdä kävelyretkiä, mutta pyhäisin ne olivat tungokseen asti täynnä eikä niissä saanut yöpyä. Työväenyhdistykset halusivat parantaa ahtaissa ja vaatimattomissa asunnoissa asuvan työväestön elinoloja tarjoamalla kesävirkistystä puhtaassa luonnossa. Yhdistykset alkoivat vuokrata Vanhankaupunginlahden rantoja ja saaria leiriytymispaikoikseen. Vuonna 1901 alettiin vuokrata Viikistä, nykyisen Herttoniemen hyppyrimäen edustalta niemeä, joka ristittiin Mölyläksi. Kolme vuotta myöhemmin aloitettiin kesäsiirtolatoiminta Lammassaaressa, ja vuonna 1907 Kuusisaaresta eli nykyisestä Kuusiluodosta tuli posteljoonien siirtola. Myöhemmin leiriydyttiin Kivinokkaan.
Vanhankaupunginlahden kesäsiirtoloihin soudettiin suurilla puuveneillä, joista suurimpiin mahtui yli viisikymmentä matkustajaa. Veneet lähtivät yleensä työväentalon edustalta Hakaniemestä ja niissä laulettiin marseljeesia ja muita vallankumousmarsseja. Perillä oli yhteisöllistä ohjelmaa, valistuspuheita, leikkejä, laulua ja urheilukilpailuja. Väkimäärän koko ajan kasvaessa siirryttiin kuljetuksiin moottoriveneillä ja höyrylaivalla. Monet kävivät töissä telttakylistä käsin, yhteiskuljetukset Sörnäisiin lähtivät rannasta aamuisin.
Vanhankaupunginlahden ranta-alueet kuuluivat alun perin seudun neljälle kartanolle: Viikin, Kulosaaren, Herttoniemen ja Kumpulan kartanoille. Nykyinen Kivinokan niemi oli aiemmin saari, joka jo vuonna 1543 tunnettiin nimellä Brendöö. Se kuului keskiajalla perustettuun maatilaan, jonka Ruotsin kuningas luovutti vuonna 1540 rälssitilaksi. Myöhemmin tilasta muodostui Brändön eli Kulosaaren kartano, jolla on monivaiheinen historia. Esimerkiksi sotamarsalkka Augustin Ehrensvärd perusti tilalle 1753 lastenkodin Viaporin sotilaiden orpolapsille. Monien omistajavaihdosten jälkeen vuonna 1907 suuri osa kartanon maista myytiin Ab Brändö Villastadille, joka perusti Stuguön saareen Kulosaaren huvilakaupungin. Kulosaaren kartano ja ympäröivä maa-alue säilyivät yksityisomistuksessa vuoteen 1919, jolloin ne myytiin Brändö Gårds Ab:lle.
Kesänviettoa Kivinokassa
Sörnäisten työväenyhdistys vuokrasi vuosina 1916-25 Brändö-yhtiöltä Kivinokkaa, ja samoihin aikoihin niemen länsipäätä vuokrasi vuonna 1887 perustettu urheiluseura Helsingin Ponnistus. Kesäiltaisin ja -viikonloppuisin Kivinokka keräytyi täyteen nuoria. Aivan aluksi yövyttiin havu- ja risumajoissa, ja pian teltoissa. Kivinokan tanssilavalla riitti tungosta. 1920-luvun alkuvuosina siellä sai syntynsä Dallapé, josta tuli Suomen suosituin haitarijatsiyhtye. Vuonna 1927 koko niemi kartanoineen siirtyi Helsingin kaupungin omistukseen. Kun vuonna 1931 perustettiin 27 hehtaarin suuruinen Kivinokan kansanpuisto helsinkiläisten retkeily- ja telttailualueeksi, alkoi todellinen kesänviettäjien invaasio. Vuonna 1934 vahvistettiin kansanpuiston järjestyssääntö, jonka mukaan alueelle sai pystyttää kiinteiden lautapohjien päälle kangastelttoja ja pahvista ja puukuitulevyistä tehtyjä majoja. Majat oli purettava talven ajaksi, ja ne koottiin uudelleen nurkkiin kiinnitetyillä hakasilla. Kun sodan aikana miehet eivät päässeet rintamalta purkamaan perheidensä kesäasumuksia, syntyi talven 1940-41 myötä kiinteä mökkiasutus Kivinokkaan. Rakentamiselle saatiin tarkat ohjeet vuonna 1946, kun kaupunginarkkitehti Hilding Ekelund laati tyyppimajan piirustukset.
Jarl Hemmer sijoitti novellinsa ”Den blå veckan” (kokoelmassa Budskap, 1928) tapahtumaan Kivinokan suositulla telttailualueella kesällä 1920. Kun Matti Kassila alkoi tehdä novellin pohjalta elokuvaansa Sininen viikko (1954), jouduttiin ”Telttaniemen” ulkokuvaukset tekemään Bromarvissa, sillä Kivinokkaan oli nikkaroitu jo satoja lautarakenteisia kesämajoja.
Nykyisin Kivinokassa on eri yhdistysten alueilla yhteensä noin 800 mökkiä. Kaupunki on vuokrannut maa-alueet kesämaja- ja siirtolapuutarhatoiminnasta vastaaville yhdistyksille. Kartanon puutarhaan vuonna 1934 perustetussa Herttoniemen Siirtolapuutarhassa on 182 mökkiä, joiden alkuperäiset tyyppipiirustukset laati arkkitehti Marius af Schulten. Niitä selvästi pienempiä kesämajoja on kolmen yhdistyksen vuokra-alueilla: Kivinokkalaiset ry:n alueella 380, Ponnistus ry:n alueella 48 ja Helsingin kunnallisten työntekijäin ja viranhaltijain yhteisjärjestö KTV:n alueella noin 190 majaa. Kaikilla kolmella kesämaja-alueella on erilaiset tyyppimajat. Kaupunki on vuosikymmenten kuluessa hyväksynyt alkuperäisiin tyyppipiirustuksiin erilaisia laajennuksia ja muutoksia. KTV:n ensimmäiset ”viikonloppumajat” rakennettiin jo 1930-luvun lopulla, ja valtaosa sodan jälkeisinä vuosina. Kivinokan kesämajojen pihat on pyrittävä pitämään mahdollisimman luonnonmukaisina. Toisaalta alueella on vuosikymmenten ajan harrastettu toimeliasta puutarhanhoitoa, joten koristekasvit ovat vakiintuneet osaksi maisemaa.
Kesämajayhdistysten jäsenillä on noin sata viljelypalstaa ja yhteinen sauna Kulosaaren kartanon lähellä. Kivinokassa on myös venesatama, kaksi uimarantaa, urheilukenttiä ja tanssilava, jossa voi muutaman kerran kesässä tanssia humppayhtyeiden tahdissa. Ympäröivällä merenlahdella voi soudella, kalastaa ja uida - mutta kesällä 2004 Vantaanjoesta tulvaveden mukana tullut jätevesi on heikentänyt veden laatua. Monet mökkiläiset kulkevat Lammassaareen ja Kivinokkaan omilla veneillä, varttitunnissa keskustasta. Kivinokassa on arvokas ja monipuolinen kasvi- ja eläinlajisto. Niemen koillisrannat rajautuvat Vanhankaupunginlahden luonnonsuojelualueeseen, joka on kansainvälisesti merkittävä lintukosteikko. Kivinokan aarnimetsässä on kaupungin rakentama luontopolku ja lintutorni, josta voi tähyillä Viikin noin kolmeasataa lintulajia.
Koiton Lammassaari
Vuonna 1883 perustettu Raittiusyhdistys Koitto on hallinnoinut Vanhankaupunginlahden keskellä sijaitsevaa Lammassaarta kesäsiirtolanaan jo vuodesta 1904 lähtien. Myös siellä yövyttiin aluksi havumajoissa, sitten kangasteltoissa. Vuoden 1913 tienoilla alettiin koota pahvista kojuja, jotka purettiin talveksi. Pysyviä lautamökkejä alettiin rakentaa 1940-luvulla. Lammassaaressa on nykyisin 112 kesämajaa, osa niistä 1940-50-luvulta. Saaren korkeimmalla kohdalla kohoaa kansallisromanttinen Pohjolan Pirtti, joka oli 1960-luvun lopulle yksi Helsingin suosituimpia kesäajan tanssipaikkoja. Jykevä, pyöröhirsinen paviljonki rakennettiin vuonna 1905 arkkitehti Vilho Penttilän Koitolle lahjoittamilla piirustuksilla. Lammassaaren kesämaja-alue tullaan suojelemaan asemakaavalla, jonka on määrä valmistua vuonna 2007. Samassa yhteydessä kannattaisi suunnitella myös uusi majatyyppi.
Luonnon keskellä vapaamuotoisesti sijaitsevat Kivinokan ja Lammassaaren kesämaja-alueet edustavat 1900-luvun alun moderneja eurooppalaisia pyrkimyksiä kaupunkien työläisyhdyskuntien terveellisestä vapaa-ajanvietosta luonnon keskellä. Kesämaja-alueita on myös Helsingin Lauttasaaressa, Vasikkasaaressa ja Satamasaaressa sekä Espoon Varsasaaressa. Lauttasaaren kesämaja-alueet suojeltiin asemakaavalla vuonna 1997, ja kuusi vuotta myöhemmin hyväksyttiin melko matalalla profiililla tehdyt rakentamistapaohjeet laajennuspiirustuksineen. Koska vanhoja majoja korvataan koko ajan uusilla, olisi Lauttasaareen syytä suunnitella moderni 2000-luvun majatyyppi.
Kivinokan tulevaisuus
Monet mökkeilevät Kivinokassa ja Lammassaaressa jo toisessa tai kolmannessa polvessa. Alueet ovat muuttumassa keskiluokkaisiksi, ja koko ajan tulee uusia mökinostajia. Oleilu luonnon helmassa vaatimattomissa puitteissa houkuttelee taas nuoria kaupunkilaisia, ja kiinteistövälittäjät myyvät parhailla paikoilla olevia kesämajoja jopa 20.000 eurolla. Nyt Kivinokkaan rakennetaan lämpöeristettyjä mökkejä, joissa voidaan käydä viettämässä talvipäivää takkatulen ääressä.
Kivinokka on palvellut helsinkiläisten ulkoilualueena viime vuosisadan alkupuolelta lähtien, ja se on merkitty seudullisesti merkittäväksi kulttuurihistorialliseksi ympäristöksi. Silti Helsingin kaupunkisuunnitteluvirasto esitti yleiskaavaan 2002 alueen rakentamista lähes kauttaaltaan niin sanotuksi pientalovaltaiseksi asuntoalueeksi. Siihen asti Kivinokka oli yleiskaavassa virkistysaluetta. Perinteikäs, 74 vuotta toiminut kansanpuisto on nyt joutunut selvitysalueeksi ja poliittisten kiistojen kohteeksi.
Kivinokan rannat, lahdelmat ja kumpuilevat kalliomaisemat tarjoavat kaikille avoimen virkistysalueen, jossa lomittuvat vehmas metsäluonto, kartanopuisto ja työväen puutarhakulttuuri. Helsinkipuistoon kuuluva Kivinokka on tuhansien helsinkiläisten aktiivisesti käyttämä sisäsaariston luonto- ja vapaa-ajanviettoalue. Sen säilyttäminen nykyisessä käytössään on tärkeää.
Teksti: Harri Hautajärvi